Laine IP Oy:n (projektin alkaessa Seppo Laine Oy) brändiudistus pohjautuu yhdessä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa tehtyyn työhön.

Taustalla kasvu ja kansainvälistyminen

Toiminnan kasvaessa ja toimintaympäristön muuttuessa yhä kansainvälisemmäksi uudistimme brändiämme. Alusta alkaen uudistus haluttiin tehdä huolella, jotta nyt tehtävä työ kantaa pitkälle.

”Tärkeimpiä tavoitteitamme on palvella asiakkaitamme hyvin ja pitää henkilöstöstämme huolta. Haluamme, että se välittyy myös viestinnässämme. Siksi otimme asiakkaamme ja koko henkilöstömme mukaan uudistuksen ideointiin”, kertoo Laine IP:n viestintätyöryhmän jäsen patenttiasiamies Päivi Takala.

”Viestintä tiedottamisesta palveluksi”

Projekti käynnistettiin palvelumuotoilusta tutulla asiakasymmärrysvaiheella, jonka aikana pureuduttiin asiakkaiden ja henkilöstön tarpeisiin sekä toiveisiin viestinnältä. ”On todella hienoa, että Laine IP lähti uudistamaan viestintäänsä kuunnellen tärkeimpiä kohderyhmiään”, kehuu Kaiku Helsingin palvelumuotoilujohtaja Elina Piskonen.

”Projekti alkoikin huolellisella kartoituksella siitä, mitä tietoa Laineen asiakkaat tarvitsevat työarkensa tueksi ja mitä viestintäkanavia he käyttävät, jotta voimme jatkossa aidosti auttaa heitä omassa työssään. Asiakkailla on erilaiset työnkuvat ja he työskentelevät erilaisissa organisaatioissa, joten on tärkeää, että viestintä palvelee eri kohderyhmiä heidän tarvitsemallaan tavalla”, Piskonen korostaa.

”Uutta, vanhaa, keltaista ja lainattua”

Verkkosivut ovat uudistuneet ja visuaalinen ilme päivitetty. Virallisissa yhteyksissä olemme 24.1.2020 alkaen Laine IP Oy.

Brändiuudistuksessa otettiin käyttöön paljon uutta, luopumatta vanhoista ja toimivista asioista. Brändiväreissä on mukana hitunen keltaista ja työhön on lainattu paljon ajatuksia Laineen omalta henkilökunnalta ja asiakkailta.

Laine IP -brändissä nousevat erityisesti esiin yhdessä  tekemisen ilo, aito into ratkaista haastaviakin pulmia, sitkeys sekä luovuus.

Meille tärkeintä on asiakkaamme menestyminen.