Koulutusten peruspaketit jatkoivat voittokulkuaan, toiminnanvapaus herätti intohimoja

Koulutustemme kestosuosikit kuten patenttihakemuksen laatiminen sekä patentit prosessikehityksen tukena ja esteenä pitävät pintansa vuodesta toiseen – näin myös viime vuonna.

Niiden ohella mm. väite- ja valitusasiat, US-patentointikäytännöt, tavaramerkit ja brändit sekä toiminnanvapaus herättivät kiinnostusta ja parhaimmillaan innoittivat tilaisuuksissamme intohimoisiin keskusteluihin. Brexit heitti pitkän varjonsa myös meidän koulutuksiimme.

Viime vuoden aikana asiantuntijamme kouluttivat ja luennoivat ajankohtaisista ja asiakkaillemme keskeisistä aiheista yli 30 tilaisuudessa, joista lähes puolet pidettiin englanniksi. Erityisosaamisemme US-patentointikäytännöistä olikin yksi vuoden vahvoista teemoistamme.

Kansainväliset aiheet kiinnostivat

Patenttiasiamies Päivi Takala on mukana kehittämässä sellaisia koulutus- ja luentoaiheita, jotka auttavat asiakkaita ja muita osallistujia heidän akuuteissa tarpeissaan.n aiheiden ympärille.

Viime vuoden koulutustemme aiheet kiertyivät sekä peruspakettien että ajankohtaisten, erityisesti kansainvälisten aiheiden ympärille.

– Koulutustemme ja luentojemme rungon muodostivat kestosuosikkimme eli patentit ja patentoinnit. Muita keskeisiä teemoja viime vuonna olivat väite- ja valitusasiat, EP-patentit, US-patentointikäytännöt sekä tavaramerkki ja brändi, kertoo patenttiasiamies Päivi Takala.

Patentoinnin erityiskysymyksistä kiinnostaviksi osoittautuivat myös ICT:n ja ohjelmistojen patentointi, biotekniikan keksintöjen patentointi ja markkinaoikeuden ratkaisut valitusasioissa.

Yhtenäispatenttijärjestelmä UPC oli viime vuoden aikana koulutuksissamme myös vahvasti edustettuna. Brexit aiheutti kuitenkin järjestelmän käyttöönoton lykkääntymisen, mikä heijastuu jonkin verran tämän vuoden koulutuksiimme.

Perusasioille ja luentokokonaisuuksille kysyntää

Patenttiasiantuntemuksen Grand Old Man Christoffer Sundman on pitänyt koulutuksia ja luentoja neljällä vuosikymmenellä. Hän osaa analysoida koulutustarpeiden ja kiinnostusten muutoksia sekä kehitysnäkymiä.

– Patenttihakemuksen laatimisesta olen luennoinut kohta 30 vuotta, patentista prosessikehityksen tukena ja esteenä noin 25 vuotta, väitteistä noin 15 vuotta. Näille perusasioille on aina kysyntää, Sundman vakuuttaa.

Yksi hänen kaikkien aikojen suosituimpia luentojaan on ollut Taideteollisen korkeakoulun neljän luennon kokonaisuus, jossa kukin luento käsitteli yhtä keskeistä aihetta. Näitä olivat patentti ja muut IPR:t, patentti- ja hyödyllisyysmallihakemuksen laatiminen, tiedon hankkiminen ja patenttijulkaisujen lukeminen sekä patentin suojapiirin arviointi.

– Tämä luentokokonaisuus on edelleen hyvin kysytty, sillä myös yksittäiset yritykset ovat näitä tilanneet, hän valottaa luentojen saamaa suosiota.

Sundman uskoo, että toiminnanvapaus FTO sekä EPO:n väitteet ja suulliset käsittelyt koulutusten ja luentojen aiheina säilyttävät kiinnostuksensa myös tulevina vuosina. Samoin patenttialan erityiskysymykset, kuten ICT:n ja ohjelmistojen tai biotekniikan keksintöjen patentoinnit jatkavat suosiotaan.

Positiivinen palaute saa kehittämään lisää

 Tilaisuuksista saamamme palaute jatkui viime vuonnakin hyvin positiivisena. Yhteisseminaari Asianajotoimisto Boreniuksen kanssa oli hedelmällinen, ja toiminnanvapaus herätti osallistujienkin intohimoja.

Vaikka palaute onkin positiivista, jatkamme tilaisuuksiemme kehittämistä edelleen osallistujia entistä paremmin palveleviksi.

– Ymmärrämme sen, että erilaisia tilaisuuksia on paljon tarjolla. Pyrimmekin kehittämään sellaisia aiheita, jotka auttavat asiakkaitamme ja muita osallistujia juuri tässä ja nyt, heidän akuuteissa tarpeissaan. Otamme enemmän kuin mielellämme vastaan jatkossakin palautetta niin pitämistämme tilaisuuksista kuin toiveaiheista, sanoo Takala.

Koulutustoiminta jatkuu vahvana tänä vuonna

Kuluvana vuonna koulutustemme ja luentojemme teemoina jatkavat peruspakettien ohella mm. US-patentointikäytännöt, yhtenäispatenttijärjestelmä UPC sekä toiminnanvapaus FTO. Suosittu yhteisseminaari Asianajotoimisto Boreniuksen kanssa järjestetään tänä vuonna Tampereella.

Aktiivinen yhteistyö AaltoPro:n, IPR University Centerin, CEIPI:n ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa jatkuu myös vahvana, ja suunnittelemme ja toteutamme yhdessä monipuolista opetusta niiden tarpeisiin.

Jaa artikkeli